POLKUPYÖRÄN KEVÄTHUOLTO
Joka kevät kun lumet ovat sulaneet, olisi syytä aina tarkistaa onko vanha polkupyöräsi vielä kunnossa. Erityisesti kannattaa tarkistaa jarrut ja täyttää renkaat. Paikkaa myös mahdolliset reiät kumeista. On myös hyvä tarkistaa että heijastimia on tarpeeksi ja ne ovat oikeilla paikoillaan ja mahdollisesti nostaa satulaa, jos on käynyt niin hyvin että olet talven aikana kasvanut muutaman sentin.
torstai 26. tammikuuta 2012
Minne tytöt kadonneet ?
Kirjailijan ja kirjan nimi: Leena Lehtolainen, Minne tytöt kadonneet ?
Kuka: Rikospoliisi Maria Kallio
Mitä: Rupeaa selvittämään tapausta, jossa kolme maahanmuuttaja tyttöä ovat kadonneet jälkiä jättämättä, ja yksi löytyy kuolleena hangesta.
Missä: Espoossa ja sen ympäristössä
Milloin: Tämä on uusin Maria Kallio kirja, joten sijoittuu johonkin 2009-2010 tienoille
Miksi: Marian ja hänen työporukkansa kahden miehen mielestä, Suomessa tutkitaan liian vähän maahanmuuttajien katoamisia tai, niistä ei muuten vain välitetä, joten he päättävät selvittää asiaa, vaikka ylemmän tahon mukaan se ei ole tärkeä.
Kirjaa kuvataan mukaansa tempaavaksi kuvaukseksi nykyajan monikulttuurisesta Suomesta ja perinteiden törmäyksestä.
Tammen sivuilla.
Ja TÄSSÄ kirjavideo.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)