Luin Petri Tammisen kirjan Muita hyviä ominaisuuksia joka on julkaistu vuonna 2010. Petri Tamminen on suomalainen keski-ikäinen kirjailija ja tämä kirja kertoo hänen omasta elämästään ja epäonnistumisistaan miehenä. Kirjaan on koottu pieniä tarinoita ja muistelmia kaikista noloista, hävettävistä ja kauhun vallassa kohdatuista tilanteista Tammisen koko elämän varrelta.
Miehenä oleminen on Tammiselle erityisen hankalaa sillä hän kokee ettei kuulu muiden miesten muottiin ja malliin, eikä hänellä ole samanlaista miehen karismaa ja muita miesten 'pakollisia' ominaisuuksia. Hän on ujo, tunteikas, kirjoja sekä runoja lukeva omissa oloissaan viihtyvä persoona, samalla kun muut miehet ovat rohkeita, karismaattisia ja karhumaisia, siis oikeita miehiä tekemättä siitä minkäänlaista numeroa. Teos antaa kuvan että miehenä olo on todella vaikeaa, ja muu yhteiskunta luo koko ajan paineita millainen on kunnollinen mies ja kaikki muut selviävät siitä silti kunnialla paitsi kirjoittaja itse.
Ujous on vallitseva piirre joka näkyy kirjassa ja se vaikuttaa lähes kaikkeen mitä henkilö tekee. Tamminen haluaisi olla yhtä hauska ja sanoa yhtä itsevarmoja kommentteja kuin muut kunnioitetut miehet, ja hän aina suunnittelee sanomansa etukäteen, mutta tyytyykin sitten olemaan hiljaa, kun ujous ja nolautumisen pelko valtaavat kehon ja mielen. Tamminen päättää liittyä kirjailijoiden jalkapalloseuraan, FC Kynään, jotta kasvattaisi itseluottamustaan ja ryhmäytymistaitoaan, toivoen myös tuntevansa kuuluvuutta johonkin, mutta jälleen kerran aina silloinkin kun tilaisuus puhua tulee, hän päättää istua hiljaa ja seurata sivusta. Hän jättää myös monia tekoja tekemättä ja kirjoja kirjoittamatta, sillä pelkää tuomituksi tulemista. Voittaessaan esimerkiksi jonkin palkinnon tai saavansa kehuja, Tamminen automaattisesti luulee kyseessä olevan joku toinen Petri Tamminen, eikä syntymävuosikaan riitä uskottelemaan että juuri hän itse on onnistunut tässä tai voittanut jotain.
Tamminen ihailee enoaan, muita sukunsa miehiä, tunnetumpia kirjailijoita, kymmenottelijoita, maailman miehiä, sekä muuten vain hommansa osaavia, hiljaisia perus suomalaisia sekä tilannekomiikan taitavia miehiä. Hän haluaisi kovasti pystyä samaan, miettimättä miten todistaa miehuuttaan. Sillä miehisyyden todistelu ja kuinka sen näyttäisi, kuvastaa ennen kaikkea epämiehisyyttä.
Kirjasta huomaa sosiaalisten tilanteiden taitavien henkilöiden olevan huomattavasti korkeammalla valtasuhteissa, heitä arvostetaan. Hierarkiassa miehet ovat myös usein naisia korkeammalla, varsinkin miehet jotka osaavat naurattaa naisia. Mutta jos mies ei osaa naurattaa, tai nainen ei vain naura, mies vajoaa silloin alemmaksi ja häntä voidaan salaisesti sääliä tai halveksua tämän kyvyn puutteellisuudesta. Mutta keskenään miesten ei kannattaisi nauraa toistensa jutuille, sillä syntyy vaikutelma että joka nauraa, on kohde ja selvästi alempana, ja naurattaja taas on hallitsija. "Käsitys vahvistuu armeijassa ja töissä, upseerin vitseille on pakko nauraa, samoin pomon." Kuten kirjassa suoraan mainitaan.
Usein ajatellaan virheellisesti että naisena olo on huomattavasti miehenä oloa vaikeampaa. Tämä kirja on avannut aivan uuden ajatuksen asiasta. Tämä sai minut ajattelemaan miehenä olon vaikeuksia, se siis voikin olla huomattavasti vaikeampaa kuin naisena olo, vaikka ulospäin se harvoin näkyy. Vaikka naisena elämä on haastavaa yli-reagoituine tunteenpurkauksineen, ulkonäköpaineden ja muiden naisten ongelmien ja vaikeuksien lomassa, miehenä joudut ajattelemaan milloin on hyvä hetki nauraa, tunteita täytyy piilotella, perussuomalaisena miehettää on hyvä myös välillä jurottaa sanomatta sanaakaan, miettiä millaisen kuvan antaa ulospäin, mutta miettiäkkään ei saa liikaa, ettei juuri sen tähden menetä miehisyyttään. Miehenä olosta siis löytyykin enemmän vaikeuksia kuin usein annetaan ymmärtää.
(491)
